Opetus ja vuokraus

Jakotaloutta parhaimillaan - kaikkea ei tarvitse omistaa, meidän kanssa pääset liikkeelle huippukalustolla ja hyvällä opastuksella. Purjehtimaan pääsee paljon paremmin kuin omatekoisella kalustolla koska tiedämme täsmälleen, mikä kalusto toimii milloinkin, minne kannattaa mennä ja millaisilla säädöillä.

Tarjoamme opetusta ja vuokravälineitä tilauksesta. Toimimme Espoossa (Bodomilla), Helsingin purjehduspaikoilla sekä Levillä, Ylläksellä ja Pallaksella. Tarvittaessa pystymme tarjoamaan palveluitamme myös muualla Suomessa. Järjestämme opetusta turvallisilla jääalueilla olosuhteiden mukaan.
Meiltä saa hyvän paketin niin yksittäisenä kokeilijana kuin isommallekin ryhmälle:

Lisäksi Vuokraamme kalustoa lajin alkeet hallitseville. Aloittelijoille tarjoamme alkuun opetusta vuokravälineillä. Lisäksi pystymme opettamaan kilpapurjehdusta siitä innostuineille.

Vuokrattavissa on luistinkelkkoja, suksikelkkoja ja erikokoisia purjeita. Kokoamme välinepaketin olosuhteiden ja käyttäjien mukaan. Vuokrahintaan sisältyvät olosuhteisiin sopivat kelkka ja purjeriki. Lisäksi meiltä löytyy polvisuojia ja pari selkäpanssaria. Sopiva vaatetus on hengittävä talviulkoiluasu, hanskat ja talvikengät, oma laskettelu- tai pyöräilykypärä mukaan! Surffatessa kylmä ei tule missään vaiheessa, mutta lepotaukoja varten kannattaa mukaan varata pipo sekä lämmin takki tai lisäpaita. Samoin termoskannuun kannattaa pistää jotain lämmintä ja pari voileipää tai patukkaa pitävät veren sokeriarvot kunnossa.